Trio Shaker

Akustista bilemusaa! Jos kaipaat bilemeininkiä ilman korkeita desibelejä, olemme valintasi! :)

Olemme kolmesta musiikin opiskelijasta muodostuva trio, joka soittaa akustisia sovituksia moderneista hiteistä, sekä tutuista klassikoista!

Ohjelmistoomme kuuluu sekä ulkomaisia, että kotimaisia kappaleita!

Kokoonpanoomme kuuluu laulu, kitara ja Loota perkussiosetti, jonka lisäksi mukanamme kulkee omat äänentoistolaitteet!

Meille saa esittää kaikenlaisia biisitoiveita!

Pystymme esiintymään myös hiljaisemmissa tilaisuuksissa, tarvittaessa jopa ilman äänentoistoa! Volyymia toki irtoaa myös niin paljon, kuin vain kamat antavat periksi!

Pääsemme liikkumaan kätevästi kauemmaskin tarvittaessa ilman suuria matkakuluja! Lähtöhintamme ovat olleet 660€ luokkaa!

Kysy rohkeasti itsellesi sopivaksi räätälöityä keikkaa! 🙂

Muutama arvostelu viime kesän hääkeikoista:

”Ihan loistava keikka! Häävalssi toiveemme oli toteutettu aivan loistavasti ja myös pienemmät vieraat intoutuivat tanssin pyörteisiin musiikin mukana.”

”Trio Shaker veti erittäin hyvän keikan häissämme 30.6. Häävierailta tuli bändistä pelkkiä kehuja ja tanssilattialla olikin tunnelma katossa. Valitsimme bändin heidän Youtube-sivultaan löytyvien muutamien näytteiden perusteella, joissa ihastuimme akustisiin sovituksiin pop-kappaleista. Heidän standardi soittolistansa oli jo ihan kelpo kattaus biisejä, mutta lisäksi toivoimme myös parin viikon varoitusajalla muutamaa kappaletta ja bändi pystyi täyttämään nämä toiveet erinomaisesti. Suosittelen bändiä erityisesti silloin, jos ajatus tavanomaisesta hääbändistä 120 desibelin voimakkuudella takovine rumpuineen ja sähkökitaroineen ei sovi yhteen häiden tavoitellun tunnelman ja/tai miljöön kanssa.”

Meidät löytää facebookin lisäksi myös instagrammista: https://www.instagram.com/trioshaker/

Yhteystiedot

Email: trioshaker@gmail.com

Whatsapp/txt/puhnum: 0504023615

Ota yhteyttä suoraan bändiin:

Nimi:
Puhelin:
Sähköposti:
Kotikunta: -

Trio Shaker -linkit

Ota yhteyttä suoraan bändiin Trio Shaker

Yhteystiedot:

Nimi:
Puhelin:
Sähköposti:
Kotikunta: -