Etelä-Suomi

3 MAHTAVAA BÄNDIÄ

KEYTOES PARTYBAND AND REVUE

A BRYGGARE & 110m AIDAT

UVO (Uudenmaan Viihdeorkesteri)

Siinäpä kolme vankan kokemuksen omaavaa bilebändiä, joista jokainen on omiaan, vastaamaan tilaisuutesi live-musa-tunnelmista.

Ryhmät ovat kaikki omia kokonaisuuksiaan, eivätkä tavanomaisia "trio"-,"duo"-,"kuten haluatte"-muunnoksia, samasta bändistä.

Jokainen näistä ryhmistä on nähnyt isot lavat, pienimmätkin nurkat ja kaiken siltä väliltä. Kaikki yhtyeet sopivat soinniltaan ja kooltaan monenmoisiin tiloihin ja tilaisuuksiin. Pienimmissäkin nurkissa osaamme sovittaa itsemme tilaan, niin fyysisesti (myös 8 henkinen Keytoes), kuin volyymillisestikin, groovesta ja discon jytkeestä tinkimättä.

Keikat tehdään aina 110% lasissa, musikaalisen annin lisäksi, myös tekniseltä toteutukselta. Emme mene siitä mistä aita on matalin, vaan kaikki yhtyeet käyttävät samaa laadukasta äänentoisto- ja valokalustoa, jonka säätöön ja tilaan sovittamiseen satsataan.

KEYTOES PARTYBAND AND REVUE

Keytoes on suurin, näyttävin ja soinniltaan mahtavin. Kahdeksan miehinen bilerykmentti koostuu perus kvartetti-pohjan (rummut, basso, kitara, koskettimet) lisäksi, kolmi henkisestä torvisektiosta (2x trumpetti, vetopasuuna) ja mieslaulusolistista.

Torvisektio tekee yhtyeestä kokonaisen, tuo showhun näyttävyyttä ja sointiin täyteläisyyttä sekä juhlavuutta. Oletko joskus törmännyt, nurkassa soittavaan, jopa myötätuntoa herättävään, "Trio Erektus"-henkiseen humppa-partioon; Keytoes on kaukana siitä.

Ohjelmistoltaan Keytoes viihdyttää "soul, disco, rock, pop, finnhits, euroviisu"-hiteillä, 70-luvulta, tähän päivään. Perinteinen tanssimusiikki kuuluu myös yhtyeen osaamisalueeseen, tilaisuuden sitä kaivatessa. Humppa- ja bilemeiningit soitetaan railakkaalla "Huh hei"-meiningillä, eikä turhaa jäykistelyä nähdä sen koomin lavalla, kuin tanssilattiallakaan. Keytoesin pirteä ja tyylikäs perinteinen meininki muuttuu sujuvasti, show-meininkiin, joka kuuluu ja näkyy, vaatetusta myöten. Eräs keikan tilaaja kertoikin, juhlaväen kyselleen, "miksi teillä on kaksi eri bändiä, perinteisiin tansseihin ja loppuillan biletykseen?"

Koostaan huolimatta, Keytoes pyörii, hinnoittelultaan, samalla akselilla, tavallisten pienempien kombojen kanssa. Kilohinta on kohdillaan. Kuten ylempänä jo mainittiin, ei yhtyeen koko muodostu ongelmaksi, pienimmissäkään juhlatiloissa; laaja kokemus maamme juhla-areenoilta, on tuonut osaamisen, sovittautua hetkeen, akustisesti ja fyysisesti.

Vinkki: Kysele torvipoikia, hääseremoiaan, soittamaan koskettava puhallinsävelmä tai fanfaari, hääparille.

A BRYGGARE & 110m AIDAT

5 henkisen yhtyeen naislaulajan (TV:stäkin tuttu) lauluääni on hunajaa. Yhtyeen kitaristi liukastui kerran, keikan jälkeen roudatessaan, yleisön kyyneliin; oli ollut herkkä viimeinen hidas. Laulajaa komppaa tanakka kvartetti (rummut, basso, kitara, koskettimet) ja taustalaulut pölähtää.

Tämä häähitti tykittää, 10 vuoden kokemuksella ja tuttua tanssimaaperää ovat myös lukuisat yritys-, järjestö- ja synttärijuhlat.

Ohjelmisto kattaa bilehitit, eilisestä nykypäivään. Ja tooootta kai perinteiset tanssit kuuluu osaamiseen, tanssittamaan juhlakansaa, hääjuhlien tanssiparketeilla.

Laulusolisti on myös tuttu näky, hääjuhlien kirkko-osuudessa, tulkitessaan, hääparin toivoman sävelmän, hääseremoniassa. Kysy ihmeessä.

UVO (Uudenmaan Viihdeorkesteri)

Nelihenkinen UVO (rummut, basso, koskettimet, kitaristi/mieslaulaja ja kaikki laulaa) on kompakti bilepakkaus. Mahtuu, mahtuu ja mahtuu, niin budjettiin, kuin juhlatilaankin. Kompaktista miehityksestään huolimatta UVO soi, kuin isompikin orkesteri, kiitos biisien sovituksien ja pystyvien soittajien.

Ohjelmisto taipuu moneen menoon. Juhlien railakkaat jorausmeiningit on UVO:n juttu, mutta perinteinen osasto on kattavasti hallussa myös. Jos tilaisuus edellyttää laajempaakin lavatanssihenkisyyttä, ei UVO jätä kylmäksi, vaan muikealla meiningillä tahdittava yhtye valssaa ja humppaa vaikka koko illan.

Heittäydy abduktoitavaksi railakkaaseen karkelointimeininkiin, UVO:n kaappaamana.

JUHLAT TULOSSA? OLET OIKEASSA PAIKASSA!

Kysy lisää, kerro tilaisuudestasi, pyydä tarjous.

Tätä kautta saat kontaktin kaikkiin kolmeen tanssiparketin räjäyttäjään, muita et tarvitse.

www.keytoes.com

www.uvo.fi

Klikkaa tästä artistin kotisivulle

Ota yhteyttä artistiin oheisella lomakkeella.





Mainoksia